D-vitamiini on nimestään huolimatta enemmän hormonin kuin vitamiinin kaltainen aine, joka syntyy auringonvalon vaikutuksesta iholla ja se säätelee satojen geenien toimintaa elimistössä. D-vitamiinin saanti tulisikin turvata ympäri vuoden sen ollessa yksi elimistömme tärkeimmistä vitamiineista. Tärkein D-vitamiinin muoto on D3-vitamiini

D-vitamiinin tärkein tehtävä elimistössä on luuston lujittaminen ja ylläpito lisäämällä kalsiumin ja fosforin imeytymistä suolistosta. D-vitamiini tehostaa myös raudan, sinkin ja magnesiumin imeytymistä, ylläpitää hammasterveyttä ja osallistuu kasvuun.

D-vitamiinin puutos

Koska D-vitamiinia muodostuu iholla auringonvalon vaikutuksesta, pimeään vuodenaikaan ja vähän ulkona liikkuvilla sen saanti jää liian vähäiseksi. D-vitamiinin puutos onkin hyvin yleistä Suomessa ja erityisessä riskiryhmässä ovat vanhukset ja pikkulapset sekä vegaanista tai yksipuolista ruokavaliota noudattavat. Riittämätön d-vitamiinin saanti altistaa mm. osteoporoosille ja luunmurtumille ja sen puutoksesta on todettu yhteys yleiseen infektioherkkyyteen ja jopa masennukseen sekä autoimmuunitauteihin.

D-vitamiinia tarvitsevat kaikki, mutta erityisesti sen saannin riskiryhmässä olevat sekä raskaana olevat ja imettävät. D-vitamiinia tulisi ottaa ravintolisänä erityisesti pimeään vuodenaikaan, mutta mikäli sen saanti ravinnosta tai kesäisin auringosta on heikkoa, tulisi vitamiinilisää ottaa ympäri vuoden.

D-vitamiinin viralliset saantisuositukset ovat:

aikuisilla ja lapsilla 10 µg/vrk
yli 75-vuotiailla 20 µg/vrk

Saantisuosituksia pidetään yleisesti hyvin matalina.

D-vitamiinin hyväksytyt terveysväitteet:

D-vitamiini osallistuu solujen jakautumisprosessiin.
D-vitamiini edistää kalsiumin ja fosforin normaalia imeytymistä
D-vitamiini edistää veren normaalia kalsiumtasoa
D-vitamiini edistää lihasten normaalia toimintaa
D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
D-vitamiini edistää luuston ja hampaiden pysymistä normaalina

Tiesitkö, että kaikki aikaisemmin markkinoilla olleet D3-vitamiinivalmisteet ovat eläinperäisiä ja lähtöisin lampaasta? Kauppamme Puhdas+ Kasviperäiset D3-vitamiinit ovat ensimmäiset kasviperäiset D3-vitamiinivalmisteet Suomessa! Ne sopivat siis myös kasvissyöjille ja vegaaneille.

Ota ympärivuotiseen käyttöön nämä hyvin imeytyvät, kasviperäiset D3-vitamiinivalmisteet!

  • Biomed D-vitamiinitipat
    12.90 

    Biomed D-vitamiinitipat 20ml

    Biomedin laadukkaat, hyvin imeytyvät ja helppokäyttöiset D-vitamiinitipat!

    Varasto loppu
  • Ale!
    19.90 

    Biomed Vahva vastustuskyky

    Immuniteetin toimintaa tukeva kaksivaiheinen tuote, jossa rasvaliukoiset ja vesiliukoiset täsmäravinteet ovat ainutlaatuisessa...

    Varasto loppu
  • 11.90 

    Nordic Health DLux 1000 D-vitamiinisuihke

    Varasto loppu
  • 15.90 

    Nordic Health DLux 3000 D-vitamiinisuihke

    Loistavasti imeytyvä Nordic Health Dlux 3000 D-vitamiinisuihke!

    Varasto loppu
  • Ale!
    11.50 

    Nordic Health DLux Junior D-vitamiinisuihke

    Vitamiinien antaminen lapsille ei ole koskaan ollut näin hauskaa, helppoa ja hyvää!...

    Varasto loppu
  • Ale!
    11.50 

    Nordic Health DLux Vauva D-vitamiinisuihke

    Erityisesti vauvoille ja pienille lapsille suunniteltu ja neuvolassa testattu D-vitamiinisuihke! Useat äidit...

    Varasto loppu
  • 14.90 

    Nordic health Dlux1000 Vegaaninen D3-vitamiinisuihke

    Vegaaninen ja ylivertaisesti imeytyvä D-vitamiinisuihke!

    Varasto loppu
  • Ale! vitamiini_mineraalisuihke
    7.00 

    Nordic Health vegaaninen vitamiini-mineraalisuihke PVM. 8/2021

    Vuoden 2019 Euroopan paras uusi ravintolisä – Tutkitusti ylivertaisesti imeytyvä Vegaanisuihke!

    Varasto loppu
  • 18.50 

    Puhdas+ Kasviperäinen D3-vitamiini 100 μg

    Tiesitkö, että kaikki aikaisemmin markkinoilla olleet D3-vitamiinivalmisteet ovat peräisin lampaasta. Puhdas+ Kasviperäinen...

    Varasto loppu
  • 17.90 24.90 

    Puhdas+ Kasviperäinen D3-vitamiini 50 μg

    Tiesitkö, että kaikki aikaisemmin markkinoilla olleet D3-vitamiinivalmisteet ovat peräisin lampaasta. Puhdas+ Kasviperäinen...

    Varasto loppu
  • 13.90 

    Puhdas+ Kasviperäinen D3-vitamiinisuihke

    Kätevä ja käytännöllinen D3-vitamiinisuihke GMO-vapaasta jäkälästä.

    Varasto loppu
  • 12.90 

    Puhdas+KIDS Kasviperäinen D3-vitamiinisuihke

    Puhdas+ KIDS D3-vitamiinisuihke on kotimainen, lisäaineeton ja kasviperäinen D3-vitamiinisuihke.

    Varasto loppu